
K-supermarketit K-ympäristökauppoina
K-ympäristökauppa on K-kaupoille tarkoitettu ympäristöasioiden hallintajärjestelmä ja toimintamalli, jonka avulla kaupat voivat pienentää omaa ympäristökuormitustaan ja tarjota asiakkailleen mahdollisuuden vastuulliseen kuluttamiseen. Toimintamalliin kuuluvat kaupan henkilökunnan koulutus, toiminnalliset vaatimukset sisältävä K-ympäristökaupan käsikirja ja tarkastuslista sekä niiden perusteella tehtävä kaupan toiminnan arviointi.
Kaikki K-supermarketit ovat ympäristökauppadiplomin saaneita
K-ympäristökauppoja. Ympäristökauppadiplomi on tunnustus, joka myönnetään pitkäjänteisestä työstä ympäristön hyväksi. Kaupalle myönnetään ympäristökauppadiplomi, jos kauppa osoittaa puolueettoman osapuolen tekemässä ympäristötarkastuksessa täyttävänsä toimintamallin vaatimukset. Ympäristökatsastukset tekee sertifiointilaitos Bureau Veritas.
K-ympäristökauppamallimme sai YK:n ympäristöjärjestö UNEP:in ja Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n kestävän kehityksen kumppanuusohjelman tunnustuspalkinnon. Useat
K-ympäristökaupat ovat vuosien mittaan menestyneet myös mm. Vuoden luomukauppa-kilpailussa ja Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan Luonnonvarojen säästäjä -kilpailussa.
Lisätietoa: www.kesko.fi / vastuullisuus »
Käytännön tekoja ympäristön hyväksi
Ympäristökuormituksen vähentämisessä on haastetta jokaiselle päivälle. Ympäristökaupat sitoutuvat säännölliseen ja järjestelmälliseen työhön ympäristöasioihin ja niihin liittyvien tavoitteiden saavuttamiseen.
Kaupoissa on sisäinen kierrätyspiste
Kaikella kierrätettävällä pakkaus- ja kuljetusmateriaalilla sekä jätteellä on oma paikkansa.
Pyrimme säästämään energiaa
Pidämme laitteet hyvässä kunnossa, seuraamme lämpötiloja ja täytämme kylmäkalusteet oikein.
K-ympäristökaupoilla on myös hyvät valikoimat ympäristömerkittyjä kodintuotteita ja käyttötavaroita.
Henkilökuntaa opastetaan huolehtimaan ympäristöasioista
Jokaisessa ympäristökaupassa on myös ympäristövastaava jonka puoleen voi kääntyä.
Palauta ehjät pullot ja tölkit palautuspisteeseemme
Samalla huolehdit ympäristön hyvinvoinnista ja siisteydestä sekä
säästät rahaa.
Luomutuotteita ympäristön hyväksi
Valikoimissamme on runsaasti ja monipuolisesti luomutuotteita. Niissä on luomumerkki, joka takaa tuotteiden aitouden. Tuotteet löytyvät helposti vihreän hintalapun avulla.
Otamme mielellämme vastaan palautetta kauppojen ympäristöasioiden hoidosta. Palautteen avulla pystymme kehittämään toimintaamme luonnon hyvinvointia edistävään suuntaan. Ympäristötauluilta tai ympäristövastaavilta saa lisätietoa ympäristöasioista.
Tehdään yhdessä tekoja paremman ympäristön hyväksi!

