Feta ja oliivit kruunaavat kreikkalaisen keittiön

Kreikkalainen keittiö on tunnettu terveellisyydestään. Kreikkalaiset suosivat tuoreita ja laadukkaita raaka-aineita. Annoksilla ei kikkailla, vaan ne pidetään houkuttelevan yksinkertaisena.

Terveellinen Välimeren ruokavalio

Kreikassa, kuten muissakin Välimeren maissa, noudatetaan perinteisesti Välimeren ruokavaliota. Se sisältää runsaasti neitsytoliiviöljyä, vihanneksia, hedelmiä, kokojyväviljatuotteita, kalaa, pähkinöitä ja palkokasveja mutta vain vähän lihaa, lihavalmisteita ja maitotuotteita. Välimeren ruokavalio on valittu vuonna 2010 Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon ja määritelmän mukaan myös yhteisöllisyys on osa tätä ruokakulttuuria.

Horiatki

Monipuolinen ruokakulttuuri

Kreikkalainen keittiö on saanut vaikutteita muun muassa Italiasta, Turkista ja Balkanilta. Tärkeimpiä kasviksia ovat tomaatti, peruna, munakoiso, okra, pavut ja erilaiset sipulit. Kalat ja muut merenelävät kuuluvat vahvasti ruokavalioon, mutta myös lammasta, porsasta, kanaa ja nautaa käytetään. Hunaja makeuttaa jälkiruoat ja filotaikinaa käytetään melkein kaikissa leivonnaisissa, kuten Suomessakin suosituissa pinaattipiirakoissa spanakopitoissa. Kreikkalaisista juustoista varsinkin suolaveteen säilötty lampaan- tai vuohenmaidosta valmistettu feta on suosittua ympäri maailman. Raaka-aineet ovat tuoreita ja laadukkaita ja annokset yksinkertaisia.

Herkkuja uunista

Klassisia kreikkalaisia ruokalajeja ovat muun muassa munakoiso-perunavuoka moussaka, lammaslihapyörykät eli keftedes ja valkosipulinen kurkku-jogurttikastike tsatsiki. Kannattaa kokeilla myös paikallista makaronilaatikkoa eli pastitsiota sekä oliiveilla, fetajuustolla ja mintulla maustettua kreikkalaista lihapataa. Jälkiruoaksi nautitaan yksinkertaisesti hedelmiä joko sellaisenaan tai sokeroituna, kreikkalaista jogurttia hunajan ja pähkinöiden kera tai esimerkiksi baklavaa, hyvin makeaa filotaikinaan tehtyä pähkinäleivosta. Punaviinin ohella Kreikassa nautitaan muun muassa anisviina ouzosta sekä pihkalla maustetusta valkoviinistä, retsinasta.

Grillivarras nimeltänsä souvlaki

Kreikassa on perinteisesti valmistettu ruokaa avotulella ja edelleen monet ruokalajit grillataan. Tunnetuin kreikkalainen grilliruoka on lihavarras souvlaki, joka tunnetaan Etelä-Kreikassa myös nimellä kalamaki. Souvlaki valmistetaan kuutioidusta porsaan, lampaan, naudan tai kanan lihasta – joskus myös miekkakalasta. Vartaat tarjoillaan esimerkiksi pita-leivän kanssa erilaisten lisäkkeiden kera. Lisäkkeistä perinteisimmät ovat tzatziki, tomaatti ja sipuli. Souvlakin liha marinoidaan perinteisesti sitruunalla, valkosipulilla ja oreganolla maustetulla oliiviöljyllä ja vartaaseen vieriviereen pujotetut lihapalat kypsennetään oikein kuumassa hiiligrillissä kypsiksi.

Souvlaki

Käy mezepöytään

Mezet ovat Kreikan tapaksia, eli pieniä suupaloja, joita yleensä syödään alkuruokana. Tavallisesti mezejä tilataan pöytään useampia lajeja ja ne jaetaan ruokailijoiden kesken. Yksi tunnetuimmista kreikkalaisista mezeistä on dolmades, eli viininlehtikääryleet, jotka perinteisesti on täytetty yrteillä maustetulla riisillä. Mezepöytä pitää sisällään myös lähes poikkeuksetta oliiveja, jotka ovat aina laadukkaita, tuoreita ja paikallisia. Muita suosittuja mezejä ovat muun muassa erilaiset paikalliset juustot, kuten feta sekä mausteiset lammaslihapullat, friteeratut mustekalarenkaat ja muut merenelävät. Paikalliset dippikastikkeet, kuten perunasta valmistettava skordalia ja mätiä sisältävä taramasalata ovat myös suosittuja – niihin voi dipata vaikka grillattua pitaleipää. Kreikkalainen salaatti eli horiatiki syödään usein myös alkupalojen ohella ja se sisältää feta-juuston lisäksi kurkkua, paprikaa, tomaattia, punasipulia ja oliiveita.

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Kreikkalaiset herkut

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.
Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Oliiviöljy - välimerenruokien sulostuttaja