Fantastisen hyvä mustamakkara sopii myös grilliin

Mustamakkara on todellinen tamperelainen perinneherkku, jolla on monta nimeä: musta kaapeli, musta tai Tapolan musta. Vankan asemansa vuoksi se on tamperelaisten ruokakauppojen palvelutiskien vakiotuote.

Tampereen keskustassa sijaitsevassa K-Supermarket Kuninkaankulmassa mustaamakkaraa on tarjolla maanantaista lauantaihin.

Kauppias Mikko Salmia luonnehtii tuoreen, kostean makkaran makua ”fantastisen hyväksi”. Mustamakkara toimitetaan kauppoihin valmiina ja lämpöisenä omassa styrox-laatikossa.

Jotta makkaran mehevyys ja kosteus säilyvät koko päivän, vaatii se kaupalta pientä kikkailua. "Mustamakkara menettää herkästi mehevyyttään. Omassa kaupassani olemme viritelleet vesihauteen mustamakkaroiden alapuolelle, millä saamme säilytettyä tuotteen mehevyyden pidempään ja tuote on kuitenkin asiakkaan nähtävillä", Salmia kertoo. 

Kauppias kertoo, että perinteinen tapa on ostaa mustaamakkaraa lämpöisenä heti syötäväksi hiukopalaksi tai lounaaksi. Paikallinen tapa on ostaa makkaraa myös jollakin tietyllä rahasummalla, esimerkiksi ”vitosella mustaa”. Joku saattaa haluta myös ”meno-paluun”, joka tarkoittaa makkaran u-mallista johtuen kahta pitkää pötköä.

"Parhaat kaverit makkaralle ovat puolukkahillo ja kylmä maito, joskin maito tietysti haittaa hiukan tuotteessa olevan raudan imeytymistä", kauppias tietää. 

Kauppias suosittelee myös rohkeasti kokeilemaan kauppojen vakuumipakattua mustaamakkaraa grillissä. "Lisukkeeksi sopivat kotimaiset uudet perunat ja salaatti kauden vihanneksista. Siinä on loistava ja helppo kesäruoka kotimaisesta perinneherkusta".